"Vaka vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen,
sormiansa suorittavi, peukaloitansa pesevi.
Istuiksen ilokivelle, laulupaaelle paneikse
hope'iselle mäelle, kultaiselle kunnahalle.
Otti soiton sormillensa, käänti käyrän polvillensa,
kantelen kätensä alle. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tulkohonpa kuulemahan, ku ei liene ennen kuullut
iloa ikirunojen, kajahusta kanteloisen!"
-Kalevala
